Kangasniemen Kennelkerho ry

Kangasniemen Kennelkerho on kaikkien rotujen yhdistys. Vuonna 1977 perustetussa Kennelkerhossa on noin 150 jäsentä joilla on yhteensä ainakin kaksinkertainen määrä koiria. 

Katso yhdistyksen säännöt tästä!

Kennelkerholaiset harrastavat mm. seuraavia lajeja:

  • Metsästyslajit; hirvi-, ajo-, lintu- ja luolakoirat, metsästyskoirien jäljestämiskoe. Koulutusta, kursseja ja kokeita.

  • Tottelevaisuuskoulutus; koulutusta niin kotikoirille kuin kilpailevillekin. Vuosittaisen isänpäivätoko-kilpailun järjestäminen Kangasniemellä. Yhteiset kilpailureissut muille paikkakunnille. 

  • Näyttelytoiminta; isoja ja pieniä näyttelyitä. Viimeksi järjestettiin ryhmänäyttely ryhmille 1, osa 5 ja osa 6 toukokuussa 2008. Vuosittain järjestetään myös 1-2 Match Show:ta.

  • Palveluskoiralajit; tottelevaisuutta, metsä- ja peltojälkeä, esineruutua, satunnaisesti myös hakua ja viestiä. Kennelkerho järjestää myös palveluskoirakokeita.

  • Agility; harjoituksia sunnuntaisin Jäähallin päädyssä, lue lisää Koulutukset -sivulta.

  • Järjestämme myös luonnetestejä, silmätarkastuksia, luontoretkiä, kursseja ja luentoja.

  • Kennelkerholla on lainattavissa näyttelyhäkkejä näyttelyreissun ajaksi, mikäli Sinulla ei omaa ole. Vuokraamme myös näyttely- ja koereissuilla kätevää telttaa jäsenistölle edulliseen 5 € vuorokausihintaan. Lisäksi myymme kilpailukirjoja kokeiden yhteydessä.

  • Joulupukin asu vuokrattavana! Kertavuokra 5 €

Kennelkerhon jäsenyys

Haluatko liittyä Kennelkerhon jäseneksi? Olet lämpimästi tervetullut harrastamaan kanssamme! Jäsenenä saat myös hyvät jäsenedut käyttöösi:

  • Kennelkerhon koulutuskenttä- ja palveluskoiratoiminta on ilmaista. 
  • Kaikki Kennelkerhon jäsenet saavat yhdistyksen järjestämiin kokeisiin 4 € alennuksen ilmoittautumismaksusta. Ei näyttelyihin.
  • Hauskoja, hyödyllisiä ja ilmaisia teema-iltoja sekä kursseja, mm. näyttelykoulutusta.  
  • Neuvoja, tukea, kannustusta ja innostusta.
  • Uusia ystäviä sekä Sinulle että koirallesi.
  • Yms. mukavaa! Tervetuloa!

Jos haluat anoa Kennelkerhon jäsenyyttä, täytä oheinen sähköinen lomake ja lähetä se meille. Jäsenanomukset käsitellään aina seuraavassa johtokunnan kokouksessa, jonka jälkeen jäseneksi hyväksytty saa postitse jäsenkirjeen ja maksulomakkeen. 

Nimi:
Katuosoite:
Postinumero:
Postitoimipaikka:
Puhelinnumero(t):
Email:
Syntymäaika:
Tuomarioikeudet:
Kehäsihteerikoulutus (kyllä/ei):
Liikkeenohjaajakoulutus (kyllä/ei):
Muuta:


Kangasniemen Kennelkerhon jäsenmaksut 2010:

  • Jäsenmaksu 10 €/vuosi
  • Perhejäsen 3 €/hlö
  • Ainaisjäsen 100 €
  • Metsästysseura 20 €/vuosi


Kangasniemen Kennelkerhon johtokunta 2010:

Puheenjohtaja
Maria Laine
Puh. 040 704 3854 

Varapuheenjohtaja
Reijo Väisänen
(ajokoirat)

Sihteeri
Minna Lahikainen
Puh. 040 835 2376

Jäsensihteeri
Jenni Edelmann
Puh. 044 561 6621
(toko, palveluskoirat)

Muut hallituksen jäsenet:

Joni Pietarinen
puh. 040 754 6181
(hirvikoirat)

Taru Väisänen
puh. 0400 426 776

Ilkka Pylvänäinen
Puh. 040 704 3873

Kennelkerhon oma puhelin
045 651 6591