Kangasniemen Kennelkerho
Kangasniemen Kennelkerho

Kangasniemen Kennelkerho ry

Kangasniemen Kennelkerho on kaikkien rotujen yhdistys. Vuonna 1977 perustetussa Kennelkerhossa on noin 150 jäsentä joilla on yhteensä ainakin kaksinkertainen määrä koiria.

Kangasniemen Kennelkerho

Kennelkerholaiset harrastavat mm. seuraavia lajeja:

  • Metsästyslajit hirvi-, ajo-, lintu- ja luolakoirille. Metsästyskoirien jäljestämiskoe. Koulutusta, kursseja ja kokeita.
  • Tottelevaisuuskoulutusta niin kotikoirille kuin kilpailevillekin. Vuosittaisen isänpäivätoko-kilpailun järjestäminen Kangasniemellä. Yhteiset kilpailureissut muille paikkakunnille.
  • Näyttelytoiminta; isoja ja pieniä näyttelyitä. Viimeksi järjestettiin kaikkien rotujen näyttely toukokuussa 2010. Seuraava kaikkien rotujen näyttely järjestetään 10.6.2012. Vuosittain järjestetään myös 1-2 Match Show:ta.
  • Palveluskoiralajit; tottelevaisuutta, metsä- ja peltojälkeä, esineruutua, satunnaisesti myös hakua ja viestiä. Kennelkerho järjestää myös palveluskoirakokeita.
  • Agility; harjoituksia Kangasniemen jäähallin päädyssä.

Järjestämme myös luonnetestejä, silmätarkastuksia, luontoretkiä, kursseja ja luentoja.

Lainattavissa/vuokrattavana/myytävänä:

Kennelkerholla on lainattavissa näyttelyhäkkejä näyttelyreissun ajaksi, mikäli Sinulla ei omaa ole. Vuokraamme myös näyttely- ja koereissuilla kätevää telttaa jäsenistölle edulliseen viiden euron vuorokausihintaan. Vuokrattavana on myös Joulupukin asu, kertavuokra viisi euroa. Lisäksi myymme kilpailukirjoja kokeiden yhteydessä.

Kangasniemen Kennelkerho ry:n johtokunta 2010:

Puheenjohtaja
Maria Laine
Puh. 040 704 3854
lainemariak(a)gmail.com

Varapuheenjohtaja
Joni Pietarinen
puh. 040 754 6181
pietarinen-joni(a)hotmail.com
(hirvikoirat)

Sihteeri
Minna Lahikainen
Puh. 040 835 2376
lahikainen.minna(a)gmail.com

Jäsensihteeri
Jenni Edelmann
Puh. 044 561 6621
nancygirl01(a)yahoo.com
(toko, palveluskoirat)

Muut hallituksen jäsenet:

Reijo Väisänen
vaisanen.reijo(a)surffi.fi
(ajokoirat)

Taru Väisänen
puh. 0400 426 776
taruvaisa(a)gmail.com

Ilkka Pylvänäinen
Puh. 040 704 3873

Kennelkerhon oma puhelin
045 651 6591

Kennelkerhon email:
info(a)kgnkennelkerho.com


Yhdistys | Säännöt | JäsenyysHistoriaa

Valjakkohiihdot 18.2.2012:

KisakirjeLähtöluettelo

Myräkkä Match Show
la 25.2.2012
>> LisätietojaMyräkkä match show

Näyttely 2012
>> www-sivut

Katso uusimpia
koetuloksia täältä!

Kangasniemen Kennelkerho
Facebookissa

- liity yhteisöömme!

Kangasniemen Kennelkerho ry Facebookissa

Kennelkerhon vanhat "arkistosivut"